Perhekahvilasta voimaa arkeen

Satutuokio perhekahvilassa

Perhekahvilaan ovat kaikki tervetulleita. Sieltä löytyy juttuseuraa aikuisille ja leikkiseuraa lapsille. Tarjolla on purtavaa pienille ja isoille; kahvia, teetä, mehua, voileipää ja keksejä. Aikuisten toivotaan sujauttavan kahvikassaan yhden euron, lapsilta rahaa ei oteta. Jos kolikko sattui jäämään kotiin ei hätää, maksaa voi vaikka seuraavalla kerralla.

Kahvilassa voi myös askarrella ja siellä järjestetään teemapäiviä kävijöiden toivomusten mukaisesti. Kahvilatoiminta kehittyy koko ajan, toimintaa muokataan aina kahvilassa vierailevian lasten iän mukaan.

Monet kävijät ovat kertoneet jännittäneensä ensimmäisellä kertaa kahvilaan tulemista ja että kynnys tulla oli korkea. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Kahvilassa käy ihan tavallisia äitejä -joskus jopa isiä- ja "porukkaan" pääsee heti mukaan. Kahvilassa saa vapaasti puhua tai olla puhumatta, jokainen saa olla oma itsensä. Älä siis jää kotiin arkailemaan vaan tule mukaan, et tule katumaan.

Vauvaperhekahvila

Vauvaperhekahvila on erityisesti pienten perheille suunnattu tilaisuus, johon voi tulla tutustumaan muihin vauvaperheisiin, vaihtamaan ajatuksia ja kuulumisia. Vauvat pääsevät ihmettelemään toisia pikkuisia ja isot sisarukset saavat leikkihetken. Pyrimme järjestämään näitä vauvakokoontumisia n. 1-2 kertaa kuussa.

 

Olen kiinnostunut toimimaan perhekahvilassa...

*
*

* Tähdellä merkityt kentät ovat pakollisia.

Leikkihetki
Askartelua
Kassi lahjaksi isälle
Vauvajengi matolla

Monitoimitila KaruSelli (Urjalantie 30a)

Avoinna keskiviikkoisin klo 10.00-12.00

 

 

 

 


Perhekahvilan teemapäivät löydät tapahtumista.