2012

JOULUKORISTEIDEN ASKARTELUA VAUVAPERHEKAHVILASSA

 

Leikkipuistotapahtuma 29.9.2012 Emmanpuistossa

Perinteinen syystapahtuma Emmanpuistossa keräsi tänä vuonna yli 100 henkilöä nauttimaan ulkoilmasta ja mukavasta yhdessäolosta. Heti alkajaisiksi klo 10.45 Liisa Kontturi-Paasikko pisti lapset liikkeelle musiikin tahtiin. Tanssikoulu TanssinTahti on aloittanut viikkoryhmät Punkalaitumella ja esitteli toimintaansa puistotapahtumassa tanssittaen kaiken ikäisiä osallistujia tuttujen lorujen, laulujen ja tanssileikkien tahtiin. Tanssin jälkeen oli vuorossa ohjattuja leikkejä Niemisen Mirkun johdolla. Lapset leikkivät pusuhippaa ja zorrohippaa riemusta kiljuen. Niin tiukka ohjelma ei kuitenkaan ollut etteikö aikaa olisi jäänyt myös liukumäkeen, kiipeilytelineillä keikkumiseen ja keinumiseen.  

Aikuisille hyödyllistä ajanvietettä tarjosi viereisellä parkkipaikalla ensimmäistä kertaa järjestetty lastenvaatteiden ja –tarvikkeiden peräkonttikirppis. Vaatteet ja lelut vaihtoivatkin nopeasti omistajaa. Paikalla on myös puffetti, jota tänä vuonna hoiti Yhteiskoulun Tukioppilaat. Tukarit keräsivät puffetilla varoja toimintaansa. Iloisten myyjien kojulla riitti asiakkaita jonoksi asti, kauppansa teki niin vohvelit ja pullat kuin mehu ja kahvikin.

 

Leikkipuistotapahtuma pääsi Elämänhallintahankkeen tapahtumanjärjestämiskilpailun finaalinelikkoon.

 

 

Anna mulle aikaa-päivä 15.9.2012

Anna mulle aikaa-päivä on valtakunnallinen teemapäivä, jolloin aikuisia kannustetaan antamaan aikaa nuorelle ja harrastamaan yhdessä nuoren kanssa.

Yhdistys yhteistyökumppaneineen järjesti ohjelmaa nuorille torilla ja nuorisotilassa. Tapahtuma valittiin Elämänhallintahankkeen tapahtumanjärjestämiskilpailun finaaliäänestykseen.

Anna mulle aikaa-sivuston löydät täältä.

 

Lasten ja isovanhempien leiripäivä 25.8.2012

Yhdistys järjesti leiripäivän yhteistyössä Punkalaitumen seurakunnan kanssa. Leiripäivä oli tarkoitettu kaikille lapsille ja isovanhemmille asuinkuntaan katsomatta. Maksuttomalle leirille voi tulla piipahtamaan tai viihtymään koko päiväksi. Päivään ilmoittautui huikeat yli 100 henkilöä! Tunnelma leirillä oli iloinen ja ilmeet tyytyväisiä. Ehkäpä ensivuonna uudestaan...

Perhepeuhula 20.5.2012

Järjestettiin liikuntahallissa sunnuntaisin 13.5.-27.5. klo 16.00-17.30. Salissa saa vapaasti juosta, riehua ja peuhata. Tilaisuus ei ole ohjattu joten lapsilla tulee olla aikuinen mukana leikkimässä. Palloja ym. pelivälineitä saa tuoda mukana!

20.5. ja 27.5. lasten toivomana myös ALLE KOULUIKÄISTEN SÄHLYÄ klo 16.00-16.45, ohjaajana Mirkku Nieminen. Sählyä pelataan vain hallin toisessa päässä eli peuhaajat mahtuvat saliin samaan aikaan.

Yhdistyksen kevätkokous 27.4.2012

Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokouksessa käsiteltiin sääntömuutos. Kokouspöytäkirja ja uudistetut säännöt tallennetaan myöhemmin tälle sivustolle.

Hallituksesta jäi pois vuoden vaihteessa Mia Saari. Hänelle on myönnetty MLL:n pronssinen ansiomerkki vuosien aktiivisesta vapaaehtoistyöstä yhdistyksen hyväksi. Ansiomerkki luovutettiin hänelle kevätkokouksen yhteydessä.

Kevätkarkelot 14.4.

Kevätkarkeloita vietettiin torin kupeessa lauantaina klo 11.00-14.00. Ilma oli viileä mutta tunnelma ihanan lämmin. Väkeä oli liikkeellä runsaasti, n. 250hlö oli lähtenyt uhmaamaan tuulista ilmaa. Lapsille oli tarjolla maksuttomasti kasvomaalauksia, poniajelua ja talutusratsastusta. Lisäksi jaossa oli MLL:n ilmapalloja. Palloja oli varattu 100kpl mutta valitettavasti kysyntä ylitti odotukset ja osa lapsista jäi ilman. Pahoittelemme ja varaamme palloja seuraavalla kerralla enemmän. Leilan paistamat muurinpohjaletut tekivät kauppansa ja ongintapaikalle tuppasi syntymään jonoa.

Yhdistys haluaa lämpimästi kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita, niin talkooväkeä kuin muita kävijöitä. Te teitte päivästä onnistuneen! Sovitaanko että otetaan uusiksi syksyn puistotapahtumassa?

Perhekahvila kokoontui laavulla Höllämäessä 20.3.